Loin villasukkien ensimmäiset silmukat eilen illalla tietämättä millaiset sukat tekisin. Yksi asia on päätetty, nimittäin aion tehdä yksiväriset sukat. Jotain kivaa kohoneuletta olisi hakusessa. Facebookin sivustoilta vastaani tuli Lankakori sekaisin -blogin arvonta, johon päätin osallistua. Ihania, huopuvia lankoja arvonnassa!
Kyseisen blogin lukijana olen ollut vähän aikaa ja nyt blogia selatessani löysinkin kivannäköisen sukkamallin, jonka aion toteuttaa. Kyseessä on Jules-sukat, joihin ohje löytyy Lankakori sekaisin -blogin lisäksi Raverlystä.
6. helmikuuta 2014
31. tammikuuta 2014
Lankalaihis
Ilmoittauduin mukaan Näppituntuma -blogista napattuun tempaukseen, Lankalaihikseen. Ilmoittauduin myöhässä enkä tiedä pääsenkö mukaan, mutta voin joka tapauksessa "varjo"laihduttaa itsekseni samoin säännöin. Itse asiassa päätin osallistua hieman tiukemmalla lankakurilla eli yhtään uutta lankaa ei varastoihini tänä vuonna tulisi. Vuosi pitää pärjätä vanhalla varastolla, jonka suuruutta en tiedä tarkalleen. Joka tapauksessa lankoja on paljon, kotona, töissä, mökillä... Vaikea on hahmottaa mikä on realistinen lankojen laihdutusmäärä vuodessa, mutta lähden leikkiin mukaan 4 kilon tavoitteella. Jos tuosta laskee 100-150 g / sukkapari, niin aika monet sukat saa tehdä. Toki muitakin projekteja ehkä kehittelen tälle vuodelle.
Tässä vielä Näppituntuma -blogista kopioidut lankalaihiksen säännöt:
Tässä vielä Näppituntuma -blogista kopioidut lankalaihiksen säännöt:
- ihan itse saa päättää, minkä verran haluaa lankavarastonsa pienenevän vuoden aikana
- lankaa saa vähentää kaikilla laillisilla keinoilla, siis myös myydä/lahjoittaa jne
- lankaa saa myös ostaa tai muuten hankkia lisää, tärkeintä on se, että vuoden lopussa lankaa on päättämäsi kilo- tai grammamäärän verran vähemmän
- oman lankavaraston kokonaismäärää ei tarvitse tietää, riittää, että punnitsee kaiken talouteen tulevan langan ja samoin valmistuvat työt/muuten poistuvat langat. Tai jos ei vaakaa omista, niin voi asettaa tavoitteekseen vaikka "x kerää vähemmän" tai "laatikollinen vähemmän" tai jotain muuta vastaavaa.
Luonnollisestikin, jos nyt sitten kuitenkin päätöksestäni huolimatta sorrun ostamaan uusia lankoja, tulee niiden painon + tuon 4 tavoitekilon verran lankavaraston pienentyä.
Onneksi pian on viikonloppu alkamassa ja voi ryhtyä laihdutuspuuhiin.
27. tammikuuta 2014
Lämpöä pakkasiin
Tässä eräs kaulaliinani, josta on jäänyt tekemättä päivitys tänne blogiini. Kyseessä on kaulahuivi Regian Hand dye-effect -langasta. Ohje löytyy Fiinanauleen sivuilta. Huivi neulottu ihan ohjeen mukaan ja pituutta sille tuli noin 180 cm. Neuloessa piti koko ajan keskittyä työhön, sillä muuten silmukat sekaantuivat ja purkaminen oli tosi ikävää. Virheitä varmaan on enemmänkin, mutta yksi kohta näkyy päällepäin. Sen ei vaan pidä antaa haitata.
Pienempänä projektina tein kuplalapaset mustasta 7-veljeksestä ja Puro Ilosta. Ohje löytyy täältä. Oikein kivat neuloa ja ohjeen mukainen peukalon tekeminen oli minulle uusi tekniikka. Aiemmin olen ottanut peukalon silmukat apulangalle tai hakaneulalle ja luonut toisen reunan silmukat, jotka sitten myöhemmin poimittiin puikoille peukaloa neulottaessa. Koskaan en onnistunut noin tekemään peukalon aloitusta siististi. Kuplalapsen ohjeessa sen sijaan apulanka neulottiin ikään kuin kiinni lapaseen. Tällä tekniikalla peukalosta tuli täysin siisti. Hienoa. Käytän tuota tekniikka myöhemminkin. Lapasen kärjen silmukointi olikin jo ennestään tuttua. Ohjeen löysin joskus sattumalta tästä blogista.
Tässä vielä silmukointi-ohje:
- neulo sukka normaaliin tapaan kunnes neule on sopivan mittainen
- jaa silmukat kahdelle puikolle, käytä kolmatta puikkoa päättelemiseen
- pidä puikot vasemmassa kädessä rinnakkain niin, että työstä tuleva lanka on takimmaisen puikon oikeassa reunassa
- katkaise lanka, jätä riittävän reilu "häntä"
- neulo etummaisen puikon ensimmäinen silmukka nurin ja pudota se puikolta, vedä lanka sen läpi
- neulo etummaisen puikon seuraava silmukka oikein ja jätä se puikolle, vedä lanka sen läpi
- neulo takimmaisen puikon ensimmäinen silmukka oikein ja pudota se puikolta, vedä lanka sen läpi
- neulo takimmaisen puikon seuraava silmukka nurin ja jätä se puikolle, vedä lanka sen läpi
Toista kunnes työssä on jäljellä kaksi silmukkaa. Neulo ne yhteen, pudota puikolta ja vedä lanka läpi. Päättele lanka normaalisti neulalla nurjalta puolelta, samalla voi vetää mahdolliset löysemmät lankalenkit nurjalle puolelle.
Lyhyesti
1) Nurin edestä, pudota
2) Oikein edestä, jätä
3) Oikein takaa, pudota
4) Nurin takaa, jätä

Tunnisteet:
7 veljestä,
huivi,
Ilo,
lapaset,
Puro,
Regia Hand-dye Effect,
silmukointi
5. tammikuuta 2014
Annis ja pari ostosta
Joulun pyhinä aloittamani Annis-huivi valmistui viimeistä silausta myöten, kun sain sen pääteltyä ja pingotettua eilen. Äärettömän mukava neuloa. Voisin tehdä sellaisen toisenkin jossakin vaiheessa. Lankana minulla oli Hopeasäie Cash. Puikkoina 5 ja 6 mm pyöröt. Anniksen ohje löytyy Raverlystä.
En ole tämän tyyppisiä huiveja tehnyt ennen ja olen varsin ylpeä saatuani sen valmiiksi. Siksi tuli napattua useampia kuvia huivista. Varmasti tulee olemaan paljon käytössä.
Vielä viikon päätteeksi sorruin kirjakaupan alennusmyyntiin, josta mukaan tarttui kolme kirjaa. Keskimmäinen näistä ei tosin ole ale-kirja, mutta se näytti sisältävän niin ihania neulemalleja, että oli pakko ostaa se. Lisäksi löysin jo pidempään etsimiäni seetripuupalloja, joilla voin pahemman varalle suojata lankakätköni.
![]() |
jämäkerä joka jäi Anniksesta yli |
29. joulukuuta 2013
Joululomailua
Osallistuin tänään Lankakori sekaisin -blogissa avoinna olevaan arvontaan. Palkintoina meheviä lankapakettaja. Arpaonnea, arpaonnea!
Joululomaillessa on ollut aikaa keskittyä neulomuksiinikin. Valmistumisia käsityörintamalla on useampia. Joulun alla valmistuivat parit sukat. Noro -langasta pippurisukat ja 7 veljeksestä palmikkosukat.
Erityisen ihastunut olen Annis-huiviin, jonka sain päättelyä ja pingotusta vaille valmiiksi eilen. Tein sen täsmälleen ohjeen mukaan, mutta lankana oli Hopeasäie Cash. Vajaa 100 g lankaa riitti. Ohje Annikseen löytyy Ravelrystä.

Tuollainen pieni jämäkerä jäi yli lankaa.
Tavoilleni tunnollisena vielä luontokuvaakin joukkoon eli järvi oli jäässä maalle tullessamme viikko sitten, mutta nyt on jäät lähteneet. Jännää helinää tulee, kun aallot liikuttavat ohutta jääkantta ja kun jää hiljalleen rikkoutuu aaltojen voimasta.
24. marraskuuta 2013
Pöllölapaset kylmeneviin säihin
Sain valmiiksi KyJy2013 työnäni aloitetut pöllölapaset. Tein ne perinteisesti 7-veljeksestä ja 3½ puikoilla. Täytyy ihmetellä miksi en ole aiemmin tehnyt kiilapeukaloa lapasiin. Tai no alakoulussa käsityötunnilla joskus ja hiljattain tein yksiin lapasiin kiilapeukalon. Se on muka ollut niin vaikea, ettei ole viitsinyt tehdä. Mutta eihän niin ole! Kiilapeukalo istuu käteen paremmin ja siistimpikin siitä tulee. Tavallisessa peukalossa, mikä sen nimi sitten lieneen onkaan, minulla tulee tuhruista jälkeä poimittaessa peukaloaukon reunasta silmukoita. Kiilapeukalossahan ei tarvitse poimia kuin muutaman silmukan. Tästä lähtien teen enimmäkseen kiilapeukaloita lapasiin. Peukalon ohjeena käytin Ullaneuleesta löytämääni ohjetta. Lapasessa olevan pöllön ohjeen löysin luultavasti jostakin Facebookin neulontaryhmästä?!?
Lapasten jälkeen olen jatkanut aiemmin aloittamaani kaulaliinaa. Ohje on minusta kaunis aaltokuvio. Lankana minulla on ohjeessakin käytetty Regia Hand-dye Effect ja puikot ohjeenmukaiset 3½. Hitaasti etenee, mutta kai sen jollekin talvelle valmiiksi saa. Valmiina huivi täytyy pingottaa, jolloin se näyttää hieman erilaiselle kuin tässä kuvissa.
3. marraskuuta 2013
Raitageneraattori ja syyspuuhia
Pitkästä aikaa pääsin blogiani päivittämään... Viime aikoina on joitakin töitä valmistunut. Nyt on aika esitellä ne. Joskus ostaessani 7-veikan Linnut langoista Papukaijaa, ajattelins en olevan hauskan raidallinen. Myöhemmin lankavarastoja penkoessani ihmettelin, miksi olen hankkinut noin hirvittävän raidallista lankaa. Kerällä lanka tuntui olevan suorastaan sekasortoisen kirjava. Nyt päätin sitten kuitenkin kokeilla lankaa ja neuloin siitä perussukat pienelle tytölle ja ihan hauskat sukat niistä mielestäni kuitenkin tuli.
Tänä viikonloppuna valmistuivat KyJy2013 työnäni aloitetut Usva-lapaset. Hauska ja helppo malli tehdä. Ensi kertaa sain peukalostakin kohtuullisen siistin. Näissä lapasissa ei varmasti jää ranteet paljaiksi. Ohje löytyy Novintan lehdestä kevät 2013.
Papukaijaraidat valmistuivat loopaten varresta varpaisiin numeron 4 kantikkaialla puikoilla. Sukat menevät lahjaksi.
Hauskaa apinasukkaa pukkasi KyJy2013 työnäni. Apinaohje löytyi Novitan sivuilta. Raidoituksen avuksi löysin hauskan raitageneraattorin. Se toimii apuvälineenä, jos haluaa raidoitusta muuten kuin perinteisin tasaraidoin. Nämä sukat myös neuloin mabic loopilla varresta varpaisiin. Lankoin käytin 7-veikan jämiä.
Tänä viikonloppuna valmistuivat KyJy2013 työnäni aloitetut Usva-lapaset. Hauska ja helppo malli tehdä. Ensi kertaa sain peukalostakin kohtuullisen siistin. Näissä lapasissa ei varmasti jää ranteet paljaiksi. Ohje löytyy Novintan lehdestä kevät 2013.
Viikonloppu sujui näissä maisemissa ja tunnelmissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)