31. tammikuuta 2014

Lankalaihis

Ilmoittauduin mukaan Näppituntuma -blogista napattuun tempaukseen, Lankalaihikseen. Ilmoittauduin myöhässä enkä tiedä pääsenkö mukaan, mutta voin joka tapauksessa "varjo"laihduttaa itsekseni samoin säännöin. Itse asiassa päätin osallistua hieman tiukemmalla lankakurilla eli yhtään uutta lankaa ei varastoihini tänä vuonna tulisi. Vuosi pitää pärjätä vanhalla varastolla, jonka suuruutta en tiedä tarkalleen. Joka tapauksessa lankoja on paljon, kotona, töissä, mökillä... Vaikea on hahmottaa mikä on realistinen lankojen laihdutusmäärä vuodessa, mutta lähden leikkiin mukaan 4 kilon tavoitteella. Jos tuosta laskee 100-150 g / sukkapari, niin aika monet sukat saa tehdä. Toki muitakin projekteja ehkä kehittelen tälle vuodelle.

Tässä vielä Näppituntuma -blogista kopioidut lankalaihiksen säännöt:
  • ihan itse saa päättää, minkä verran haluaa lankavarastonsa pienenevän vuoden aikana
  • lankaa saa vähentää kaikilla laillisilla keinoilla, siis myös myydä/lahjoittaa jne
  • lankaa saa myös ostaa tai muuten hankkia lisää, tärkeintä on se, että vuoden lopussa lankaa on päättämäsi kilo- tai grammamäärän verran vähemmän
  • oman lankavaraston kokonaismäärää ei tarvitse tietää, riittää, että punnitsee kaiken talouteen tulevan langan ja samoin valmistuvat työt/muuten poistuvat langat. Tai jos ei vaakaa omista, niin voi asettaa tavoitteekseen vaikka "x kerää vähemmän" tai "laatikollinen vähemmän" tai jotain muuta vastaavaa.
Luonnollisestikin, jos nyt sitten kuitenkin päätöksestäni huolimatta sorrun ostamaan uusia lankoja, tulee niiden painon + tuon 4 tavoitekilon verran lankavaraston pienentyä.
 
Onneksi pian on viikonloppu alkamassa ja voi ryhtyä laihdutuspuuhiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti