29. toukokuuta 2013

Alku kesän kukintaa

On aivan mahtavaa, kun vihreys on saapunut ja puutarhoissa ja metsissä on alku kesän kukkaloisto parhaimmillaan. Työpäivän päälle on mukava käyskennellä omalla pihalla ihailemassa eri värejä.
 
Samettikukkien kanssa ruukussa ovat talvehtineet tuijat sekä joulukukka-asetelmasta pelastettu kataja ja muratti

 
Pihallamme kukkivat matalat iirikset ovat olleet siellä ennen kuin rakensimme tontille. Pelkäsin silloin, että ennestään olleet kukat katoavat rakennusaikana, mutta onneksi ne säilyivät ja ovat asettuneet hyvin uusille kasvupaikoille.

 
Mieheni inhoaa näitä kallioimarteita, jotka työntyvät kivipenkereen koloista esiin. Minusta ne ovat kivoja.
 
 
Vuorenkilvet on siirretty vanhempieni mökiltä, jossa vuorenkilpikasvusto vaati harvennusta.

27. toukokuuta 2013

Ensimmäinen huivikokeilu

Aurinkoinen ja kesäinen viikonloppu sujui pitkälti grillauksen, saunomisen ja uinnin merkeissä, mutta ehdin kyllä aloittaa Fifi-huivin neulomisen (jostain syystä muistin huivin nimeksi Fiina?). Lankana on piiiiiitkään varastossani pyörinyt Rose mohair. Mallina on suorakaiteen muotoinen Fifi-huivi, jonka ohje löytyy Ullasta.

Kiva malli neuloa, edistyy mukavasti eikä ole liian vaikea. Olen nimittäin aloittelija huivien kanssa. Ajattelin että tämä voisi toimia hartiahuivina vaikkapa kesän juhlissa mekon kanssa. Katsotaan kuinka pitkän jaksaa tehdä.

Niin ja viime viikolla kotiutui lanka-alesta kassillinen Dropsin lankoja (ihan niin kuin lankoja ei olisi ennestäänkin riittävästi). Millähän kaikki ideat ehtii toteuttaa, kun työ sotkee harrastusta varsin voimakkaasti. Mutta onhan noita mukava ihastella tuollaisenakin. Pahoittelen, että kuvan laatu on utuinen.

19. toukokuuta 2013

Valohoitoa puutarhassa

Aurinkoa ja lämpöä on tänään riittänyt, mutta sitä on odotettukin. Puutarha sai kauan odottamansa kohennuksen. Istutimme joitakin uusia havukasveja ja muita kukkivia pensaita istutusryhmäämme. Loppu silauksena vielä  kuorikekerros viimeistelemään kaiken. Istutukset näyttävät osin vielä varsin vaatimattomilta, mutta kunhan kasvavat uskon että näyttävyyskin kohenee.




Puutarhatöiden lomassa ehdin välillä terassilla auringossa neuloakin. Tekeillä ovat sukat Regia Softy Colorista. Aiemmin sain samaisesta langasta valmiiksi vahvan pinkin väriset sukat, joissa lisäksi valkoista ja keltaista raitaa. Molemmat sukat on aloitettu varpaasta ja magic loop -tekniikalla. Tummemmissa on tavallinen vahvistettu kantapää. Vaaleanpunaisissa nyt vielä hieman kesken eräisissä on tiimalasikantapää, jonka nyt tein ensimmäistä kertaa. Mallina tiimalasikantapään tekemisessä oli minulla tämä video. Sen avulla kantapään teko oli helppoa. Lanka vain on sen verran pörröistä, että aivan ei tarkasti pääse arvioimaan jälkeä. Pitää kokeilla myöhemmin jollain sileämmällä langalla.


Mökille mennessä käytän automatkan poikkeuksetta neuloen. Viime automatkalla sain neulottua tuubihuivin Puro Batikista. Mukava huivi tuli kesän koleammille keleille. 


 

10. toukokuuta 2013

Pitkää viikonloppua viettäessä

Ihana pitkä viikonloppu on meneillää. Säät eivät ole tähän mennessä aivan suosiollisia olleet, mutta onneksi juuri aurinkokin alkoi pilkistää. Ehkäpä loppu viikonloppu on sateettomampaa... Sadepäiviä sisätiloissa viettäessä on ollut hyvä harrastaa, neuloa siis. Ajattelin kokeilla villatakin neulomista. Hieman uskaliasta, sillä en ole koskaan mitään sukkaa ja lapasta suurempaa neulonut. Tai no 15 vuotiaana aloitin villapaidan ja neuloinkin etu- ja takakappaleen...ja siihen jäi. Äiti neuloi hihat ja viimeisteli paidan. Ihan käyttökelpoinen paita silloin oli. Itse asiassa se on vieläkin lähes 30 vuoden jälkeen tallessa ja käyttö kunnossa.

Tässä nyt aloittamani villatakin takahelmaa. Langan väri ei ole aivan mieleiseni. Ositin Puro -lankaa talvella tarjouksesta 20 eurolla kilon. Siitä on hyvä harjoitella, kuinka villatakin teko sujuu. Eipä harmita liikaa, jos pieleen menee. Toisaalta jos onnistuu, uskoisin että takkia voi vähintäänkin mökillä käyttää. Ohje on Suuresta käsityölehdestä 8/2009 "raidallinen villatakki". Tosin itse teen nyt ihan vain yhdestä langasta ilman raitoja.
Helmassa jälki on äärimmäisen epätasaista. Langan vahvuus vaihteli ohuemmasta paksumpaan ja paksummasta ohuempaan. Lisäksi langan värikin on sellainen että epätasaisuus korostuu. Käsialakin taisi olla tuossa kohden vielä epätasainen. Myöhemmin käsiala on kyllä tasoittunut. Takin teko kuitenkin jatkuu...