17. helmikuuta 2014

Uusia projekteja

Onnenapiloita -blogissa on arvonta, jossa on palkintona pipo. Monenlaisille pipoille on aina käyttöä, joten päätin osallistua arvontaan. Muutoinkin blogi näyttää mielenkiintoiselle, pitää perehtyä siihen lisää illalla.

Kun yhden neulomisprojektin saa päätökseen, pitää aloittaa kaksi uutta...Vai miten se menikään? Noin viikko sitten aloitin villasukat, jotka pikku hiljaa ovat edistyneet. Ihan kauheasti ei tämä projekti innosta. Lankana on 100 % kasvivärjätty villalanka. Langan hankintaan liittyi ikäviä ongelmia, ei niistä enempää, mutta ehkä sekin varjostaa projektia. En ole ennen käyttänyt vastaavaa lankaa, joten ihmettelin lankaa keriessäni, kun siitä irtosi väriä hienona jauhona. Muutoinkin on käynyt epäilyttämään mahtaako lanka villasukkana kestää. Nyt pitäisi sisulla vain saada sukat valmiiksi. Vastaavia lankoja minulla vain on vielä ainakin neljään sukkapariin. Valitsin sukkaan yksin kertaisen kuvion nurjista silmukoista muodostuvalla vinoraidoituksella. Eli olen neulonut 4o, 2n, 4o, 2 n jne. ja seuraavalla kierroksella 3o, 2n, 4o, 2n. Nurjat silmukat siis siirtyvät joka kierroksella yhden silmukan verran.

Sukkien lisäksi aloitin eilen tunikaprojektin. Mitään näin suurta en olekaan oikeastaan koskaan tehnyt. Olen joskus Hulluilta päiviltä hankkinut Puro batik -lankaa ja päätin nyt siitä yrittää saada aikaiseksi jonkin paidan tms. Lanka on pehmeän tuntuista ja varmasti mukava ihoa vasten. Löysin Novitan sivuilta Kellohelmaisen tunikan ohjeen. Vähän jännittää kuinka mahtaa onnistua. Varsinkin oikean koon valitseminen tuntui vaikealle. Tässä helman alkua.

12. helmikuuta 2014

Salaisia sukkia ja laihista

Tartuin tässä jokunen viikko sitten haasteeseen ja ryhdyin tekemään Salaisia sukkia, joihin paljastettiin ohjetta osa kerrallaan täällä. Salaisiin sukkiin upposi varsin hyvä läjä jämälankoja, mutta kyllä langanpäissäkin oli sitten päättelemistä.Sukkia tehdessä tuli harjoitelluksi monta kirjo- ja pitsineulekuviota. Niitä varmasti voin myöhemminkin hyödyntää.

Salaiset sukat -tempauksessa on toivottu ja sovittu, että kuvia valmiista salaisista sukista julkaistaan aikaisintaan 12.2.2014.  Niinpä tässä minun salaiset sukkani.


Lankana oli ohjeessa Nalle ja sitä peräti yhdeksää eri väriä. Itse keräsin yhteen sointuvia jämälankoja kopastani kuutta eri laatua. Osa oli Nallea, osa Suomalaista sukkalankaa, pieni jämä Austermann steppiä ja valkoinen mitä lie, en tiedä. 

Huomasin tässä, että päivittämättä on jäänyt edellinen aikaansaannokseni. Kauluri ja baretti Zitron Nimbus -langasta. Aivan ihanan pehmeää lankaa. Ei taatusti kaulallakaan kutita. Saa nähdä tuleeko tälle talvelle sellaisia pakkasia, jotta näitä pääsee käyttämään. Ohjeen barettiin löysin Craftsystä ja kauluriin Raverlystä. Kaulurista puuttuu vielä napit.




Lankalaihis-haasteessa taisin luvata 3 kilon pienennystä lankavarastooni. Näiden neulomusten myötä varastoni pieneni 161 g + 148 g = 309 g. Jäljellä 3000 - 309 g = 2691 g laihista. Onneksi aikaa on vielä kymmenisen kuukautta. Jos laidutan lankavarastoani 300 gramman kuukausitahdilla, olen kymmenessä kuukaudessa pienentänyt varastoani tuon 3000 grammaa.


6. helmikuuta 2014

Kuvion metsästystä

Loin villasukkien ensimmäiset silmukat eilen illalla tietämättä millaiset sukat tekisin. Yksi asia on päätetty, nimittäin aion tehdä yksiväriset sukat. Jotain kivaa kohoneuletta olisi hakusessa. Facebookin sivustoilta vastaani tuli Lankakori sekaisin -blogin arvonta, johon päätin osallistua. Ihania, huopuvia lankoja arvonnassa!

Kyseisen blogin lukijana olen ollut vähän aikaa ja nyt blogia selatessani löysinkin kivannäköisen sukkamallin, jonka aion toteuttaa. Kyseessä on Jules-sukat, joihin ohje löytyy Lankakori sekaisin -blogin lisäksi Raverlystä.