12. kesäkuuta 2014

Tiskikukkia

Tovi on vierähtänyt viimeisimmästä postauksestani. Kiirettä on pitänyt eikä ole oikein ehtinyt neulomaan ainakaan siihen tahtiin kuin olisin toivonut saati sitten blogiakirjoittamaan. Olin tyttären kanssa lomailemassa etelän lämmössä pari viikkoa sitten ja siellä minulla oli pieni helppo neuletyö mukanani. Matkalaukkuun nimittäin pakkasin pari kerää Novitan bambu -lankaa ja puikot ajatuksena neuloa pari tiskikukkaa. Noh aamuisin oli hyvä tovi rauhaisaa yksinoloaikaa, kun teini-ikäinen tytär nukkui pidempään. Niinpä nautin parvekkeella aamuauringon lämmöstä ja tikuttelin tiskikukkisa. Kokonaiset neljä kukkaa sain aikaiseksi viikossa. Päättelyt tein sitten loman jälkeen kotona. Tältä ne näyttävät.


Ikäväkseni huomasin muutama päivä sitten, että olen hävittänyt epähuomiossa lähes kaikki kuvat tästä blogistani. Tämä johtui siitä, että liian innokkaasti siivoisin erilaisia tiedostoja ja profiileja. Hups, vahingossa tyhjeni kuvia liikaakin tai vääristä paikoista. Onneksi kuvat eivät deletoituneet täysin. Osan kuvista olen jo palauttanut blogiin, mutta osa postauksista on vielä kuvattomia. Palautan niihin kuvituksen pikku hiljaa iltapuhteinani.

Kolmanneksi touko-kesäkuun vaihteen olen yrittänyt seurata onko tänä vuonna tulossa KyJy -tempausta. Missään ei näyttänyt olevan pihaustakaan kyseisestä tempauksesta. Harmittelin sitä mielessäni, sillä tempauksen myötä saa aika kivasti valmista aikaan neulerintamalla. Ja myös omaa lankavarastoa laihdutettua. Mutta sitten menin seikkailemaan Novitan sivuille ja löysin sieltä ketjun, jossa suunniteltiin KyJy2014:tä. Ilmoittauduin oitis tempaukseen mukaan. Sormet jo syyhyä päästä aloittamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti