28. heinäkuuta 2013

Loman viimeinen päivä

Haikeana heräsin kesäloman viimeiseen aamun poikkeuksellisesti jo klo 4. Mahtavaa on ollut seurata itsekseen kaikessa rauhassa aamun sarastusta muiden vielä nukkuessa. Samalla päättelin edellisiltana valmiiksi neulomani Down the Rabbit Hole -sukat. Malli on ensimmäinen, johon käytin englannin kielistä ohjetta. Hyvin sujui. Lankana oli Austermann Step. Todella ihana lanka neuloa ja mukavat sukat jalassa. Langassa on mukana Aloe Veraa ja Jojoba öljyä. Sukassa kiertävä "raita" muodostuu kahdesta vierekkäisestä kahden silmukan kierrosta. Apupuikon sijasta neuloin Ullaneuleessa olevan ohjeen mukaisesti kierrot ja se sujuvoitti neulomista huomattavasti. Puikkoina minulla oli Prym/Knit Pron kantikkaat 3 mm. Tässä lopputulos.






Nämä sukat olivat muuten kolmas valmistunut KyJy2013 työ. Hyvin etenee.

Nyt loman lopettajaistunnelmissa lomaa muistellessa huomaan, että mökillä lomastani olen ollut 26/30 päivää, sauna on lämmennyt mökkipäivistä 24 päivänä ja uitu on joka päivä. Uinti oli päiväohjelmassa tosiaan joka päivä vaikka välillä veden lämpötila tippui +15 asteeseen, kun se lämpimimmillään oli +24 astetta.

Eräs auringonlasku
Koirulimme ottaa rennosti päiväunia

Kesän kauneimpia kukkia

Marjasatoa
Loman viimeinen aamu





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti