2. marraskuuta 2014

Vihdoinkin kuvia

Vihdoinkin kuvia, mutta pahoittelen, että kuvat ei kaikilta osin ole huippulaatua. Kuvauspäivä on synkkääkin synkempi syksyinen sadepäivä, mutta suuntaa antaa mitä olen aikaiseksi saanut.

Ensinnä Nurmilintu -huivi Regia Hand Dye Effect -langasta. Tein sen täysin ohjeen mukaisesti ja ohjehan löytyy Raverlystä. Lankaa kului 95 g.







Lisäksi valmistuneiden joukossa ovat kännykkäpalaset. Eli nämä lapaset ovat muuten aivan tavalliset peruslapaset, mutta oikean käden lapasessa on reikä etusormen kohdalla, jolloin pääsee käyttämään älypuhelinta ilman että täytyy riisua lapasta pois kädestä. Nämä lapaset tein Eilen tein -blogin ohjeen mukaisesti jostakin villasekoitelangasta, jonka nimeä en muista ja vyöte on kadonnut.Lapasiin upposi lankaa 57 g.



Viimeisin valmistunut tekele on Nutkin sukat, jotka tein jonkun värjäämästä Nalle -langasta. Sukatkin tein muuten ohjeen mukaan, mutta varren jätin hieman lyhyemmäksi, kun pelkäsin langan loppuvan muuten kesken. Sukista tuli mielestäni tosi kivat. Lankaa kului 80 g.



Ja nämä työthän ovat minun KyJy 2014 töitäni. Katso tarkempia KyJy-tietoja Tempaukset välilehdeltä.

18. lokakuuta 2014

Kolme valmista

Vaikka välillä on tuntunut etten neulerintamalla saa mitään aikaiseksi, on jotakin edistymistä kuitenkin vähitellen tapahtunut. Eilen sain valmiiksi Nurmilintu huivin ja tänään puolestaan  valmistuivat kauluri/tuubihuivi ja kännykkälapaset. Näin iltahämärissä ei kannata yrittää kuvata niitä, joten kuvia ja tarkempia tietoja yritän lisäillä lähi aikoina. Nyt oli vain pakko postata tieto valmistumista tähän. Sen verran mukavalta tuntuu. Kaikki kolme ovat muuten KyJy 2014 töitäni.

28. syyskuuta 2014

Siitä on aikaa...

... kun viimeksi päivitin blogiani. Mutta vaikka hitaasti on neulomukset edenneet olen jotain valmiiksikin saanut.

Ensinnä Novitan sukkalehden ohjeella piirakkasukat 7-veikasta. Täsmälleen ohjeen mukaan 3,5 mm puikoilla. Tällaiset niistä tuli.



Samat sukat kuvassa, vaikka joka kuvassa näyttävät eri väriselle. Kamera vääristää väriä. Oikeasti väri on tumma viininpunainen.

Seuraavaksi valmistuivat Monkey-sukat Austermann Stepistä.  Lanka on mahtavan ihanaa sukkina. 


Ja viimeisimpänä valmistuivat ne hienommat Hovineidot Nallesta. Nämäkin täsmälleen ohjeen mukaan. Kiva tehdä eikä loppujen lopuksi kovin vaikea. Aluksi tosin ristikkäin nostettavia silmukoita nostin jotenkin väärin ja lopussa huomasin kuinka se pitää tehdä. Jääpä seuraaviin Hovineito-sukkiin jotain parannettavaa. Joskus kyllä vielä tällaiset neulon uudellenkin. Oikein kivat sukat.






31. elokuuta 2014

Puolikkaita sukkapareja

Töiden eteneminen loman jälkeen kuuluneen elokuun aikana on ollut äärimmäisen hidasta.  Lomalla sain valmiiksi yhden kirjoneulesukan,  jonka tein fabelista.  Parin toinen puolikas odottaa aloitusta. Nyt loman jälkeen olen tehnyt parin piirakkasukkia 7 veljestä langasta ja yhden Monkey-sukan Austermann Stepistä. Työmatkat verottavat todella paljon neulonta-aikaa ihan siksikin että kotihommat jäävät sillä välin rästiin.  Ensi viikko menee vielä reissatessa mutta jos sitten saisi arjen normaaleihin uomiinsa. Kuvia ja tarkempia tietoja em sukista laittelen heti kun ehdin.

11. elokuuta 2014

Huivien pingotusta

Viikonlopun aikana sain kaksi huivia pingoitettua. Aiemmin kesän aikana valmistunut Zauberballista tehty Pyttipanna huivi. Siitä tuli varsin kivan näköinen, vaikka ensin epäilin ettei langan väri oikein passaa huiviksi.
Tarkempia tietoja huivista löytyy aiemmasta postauksestani.



Viime viikoilta sain neulottu valmiiksi toisenkin huivin, jonka sain viikonlopun aikana myös pingotukseen. Kyseessä on Burn-huivi, jonka ohje löytyy Ullaneuleesta. Lankana käytin Novitan petrolin sinistä Woolia. Ohjetta sovelsin sen verran, että pitsin jälkeen varsinaisen huiviosan tein ainaoikein neuleen sijasta sileää neuletta. Kiva huivi tästäkin tuli. Lankaa tähän huiviin kului piirun yli 150 g. Joten taas lankalaihis etenee ihan mukavasti.


Huivien pingotuksen lisäksi viikonloppuna tuli vietettyä aikaa pää pensaassa punaisia viinimarjoja keräten.




2. elokuuta 2014

Burn-huivi tekeillä

Haikeissa tunnelmissa loman lähestyessä loppuaan olen parina viime päivänä neulonut huivia Ullaneuleen Burn-huivin ohjeella. Minkähän antaisin omalle huivilleni nimeksi, sillä "Burn" ei sovi tähän huiviin. Olen neulonut sitä petrolin värisestä Woolista. Vielä se on kesken,  eikä lopputuloksen laadusta ole vielä tarkkaa tietoa, mutta tältä se näyttää tällä hetkellä. Tarkemmat tiedot huivista blogissa huivin valmistuttua.



Näissä maisemissa ja tunnelmissa...








1. elokuuta 2014

Pulloille paidat

Pari päivää sitten sain valmiiksi kaksi pullopaitaa, tai miksi niitä nyt kutsuisi. Kyseessä on siis sellaiset koristepaidat esimerkiksi viinipullon päälle, kun sen antaa lahjaksi. Olen erittäin hyvissä ajoin joulua ajatellen liikkeellä. Neuloin nämä paidat Tiger-kaupassa myynnissä olleesta akryylilangasta 4 mm puikoilla. Ohje löytyy täältä. Lankana tuo Tigerin akryylilanka oli aika hötöistä. Ei siitä juuri muun tyyppistä neuletta voi tehdä kuin tällaisia, joille ei tarvitse kovin paljon kestävyyttä tulla.


Lahjaksi antaessani ajattelin näihin vielä lisätä jotain pientä kivaa koristetta eli satiininauhaa ja/tai pari kulkusta yms. Tämä oli yksi valmiiksi saamistani KyJy2014 töistäni ja lankavarastoani se laihdutti yhteensä 60 g.