22. syyskuuta 2013

Varusteet viileneviin päiviin

Säätiedotuksissa lupailtiin viilenevää. Joten sopivasti sain valmiiksi kämmekkäät. Ne ovat itselleni ja itseasiassa talveksi töihin. Jostain syystä minua on alkanut talvisin herkästi paleltaa ranteista tietokoneen ääressä istuessani. Nyt olen varustautunut siihenkin, kun KyJy2013 työni #12 on valmis. Kyseessä siis kämmekkäät Puro Aamuruskosta. Tein ne magic looppina KnitPron kantikkailla nro 5 puikoilla. Malli on omasta päästä.

16. syyskuuta 2013

Purolapaset valmiina

Nyt ne ovat siinä! Huovutetut purolapaset. Jännitti laittaa ne pesukoneeseen tänään, mutta ihan kivastihan nuo onnistuivat. Hieman vaikea on vain arvioida minkä kokoiseksi pitäisi ne nyt muotoilla. Menevät lahjaksi toivottavasti sopivat saajilleen ja ovat mieleiset. Nämä olivat KyJy2013 työni #2, #3 ja #4.


15. syyskuuta 2013

Viikonlopun viettoa

Jälleen viikonloppu kului mökkeillessä. Sää suosi :-) ja ajatella syyskuu puoli välissä.



Koirulikin pääsi kuviin. Kerrankin pysyi paikallaan, kun tähtäilin kameralla.


Viikko sitten jo sain valmiiksi KyJy2013 työni #9 eli tiskirätit. Lankana Novitan bambu ja bambupuikoilla nro 4 ne neuloin.


Tänä viikonloppunakin ehdin neuloa, kuinkas muuten. Mökkimatkat autossa ovat muuten siitä hyviä, että siinä ehtii kivasti neulontahommia saada eteenpäin, ainakin vielä kun valoa riittää. Nyt ovat valmistumassa KyJy2013 työni #2-4. Olen siis neulonut huovutettuja lapasia ensimmäistä kertaa. Tarkoitus olisi antaa ne eräälle perheelle joululahjaksi, jos vain viimeinenkin vaihe, eli pesu, onnistuu. Lankana Novita Puro Retro, Takkatuli ja Ilo. Puikkoina olivat nro 8 sukkapuikot. Malli on otettu Novitan sivuilta ja lapaset ovat miehen, naisen ja lapsen koossa. Huomenna koneeseen ja katsotaan mitä niille käy. Jännittää!


6. syyskuuta 2013

KyJyilyä

Nyt on hieman parempi fiilis, kun KyJy2013 on kohdallani edennyt taas yhdellä valmistuneella työllä (#5). Siitäkin huolimatta, että varsin monta on vielä urakoitavana...

Tänään valmistuivat lapaset Järbo Raggi langasta ja 5 mm kantikkailla pyöröillä.

Valitettavasti kuvan laatu ei ole paras mahdollinen. Kyseessä kuitenkin palmikkolapaset, joihin tein ensimmäistä kertaa peukalokiilan sitten alakoulun käsityötunnin jälkeen. Lanka oli mukava neuloa ja kyllä niistä ihan käyttökelpoiset lapset tuli, vaikka peukaloon en ole ihan tyytyväinen. Minulle tuottaa aina ongelmaa silmukoiden poimiminen peukaloa varten. En tahdo millään saada sitä siistiksi. Pitänee siis harjoitella lisää...

1. syyskuuta 2013

Sukan tekoa loppukesän maisemissa

Viikonloppu kului mökkimaisemissa mahtavia loppukesän maisemia ihaillessa ja sukkaa kutoessa. Sain sukat vihdoin valmiiksi. Vaikka välillä tuntui, etteivät ne valmistu ikinä.






Lankana on Novitan 7 veljestä oranssi ja papukaija. Aikamoista väri-ilotteluahan niihin sitten tuli. En oikeastaan tiedä miksi olen koskaan oranssia lankaa ostanut, enhän varsinaisesti edes pidä oranssista. Näistä tuli kuitenkin ihan kivat.
 
Aloitin sukat varpaista ja magic loopilla molemmat yhtä aikaa. Puikkoina 80 cm KnitPron pyöröt 3,5 mm. Ensimmäistä kertaa kokeilin ristiin vahvistettua kantapäätä.

Joka sukkaan ei välttämättä tällainen kantapää sovi, mutta tässä se minusta on ihan passeli. Varresta halusin pitkän ja niinpä ajattelin kokeilla raidallisia ruttuvarsisukkia. Varren makkarat on neulottu vuoroin 5 kerrosta oikein ja 5 kerrosta nurin. Nurjat kerrokset papukaijalangalla.







Innostuin hieman harjoittelemaan kameran kanssa ja kuvia tuli otettua enemmänkin. Tämä on siis KyJy 2013 tempauksen työni # 6.

Ja vielä muutama kuva loppu kesän mökkimaisemista.